Drachentöter [Finnish translation]

Songs   2024-12-01 21:22:33

Drachentöter [Finnish translation]

Ratsastiin kaupunkiin pohjoisesta ja se oli kovin erikoista.

Ei lainkaan elämää, vaikka päivä oli vielä kirkas.

Kaikki ovet suljettuja,

Yksikään ikkuna ei ollut enää auki ja

Ja koputin yhtä.

Sitä raotettiin hieman,

Näin käden, joka tempaisi minusta kiinni.

"Olette myöhässä! Hän otti jo

Sen, mitä himoitsi".

Juoksin takaisin ratsulleni,

Ratsastin kiiresti kaupungista

Minulla oli aivan liian vähän aikaa.

Kertosäe

Katsokaahan häntä,

Niin loistavan kaunis, voiman karkaisema.

Hän istuu korkealla ratsullaan,

ammentaa uhkarohkeudestaan ja raivostaan,

Jahtaa säälimättömästi hirviötä

Sen tähden, mitä se tuhosi.

Koko maassa hänet tunnetaan lohikäärmeen surmaajana,

Häntä kutsutaan lohikäärmeen surmaajaksi.

Sukelsin suuaukon syvään mustuuteen,

Tuskin pystyin hengittämään.

Sokeana etenin, ja kuitenkin tunsin sen.

Punainen hohto, kova karjaisu,

Se syöksi tulta kohti minua.

Heilautin miekkaa, löin ja osuin!

Hirviö voihkaisi,

Lyyhistyi,

Lohikäärmeen musta veri kasteli minut,

Ja vapautti minussa uuden voiman!

Osuin toistamiseen ja näin sen kuolleen.

Niin vein viestin valtakuntaan

Ja siitä lähtien minut tunnettiin.

(Kertosäe)

Lohikäärmeen surmaajaksi häntä kutsutaan

Lohikäärmeen surmaajana hänet tunnetaan

Niin hän kulkee halki koko maan.

Lohikäärmeen surmaajaksi häntä kutsutaan

Lohikäärmeen surmaajana hänet tunnetaan

Niin hän kulkee halki koko maan...

(Katsokaa häntä, niin loistavan kaunis, voiman karkaisema.)

Lohikäärmeen surmaajana hänet tunnetaan

(Hän istuu korkealla ratsullaan, ammentaa uhkarohkeudestaan ja raivostaan.)

Schandmaul more
  • country:Germany
  • Languages:German
  • Genre:Folk, Metal
  • Official site:http://www.schandmaul.de
  • Wiki:http://de.wikipedia.org/wiki/Schandmaul
Schandmaul Lyrics more
Schandmaul Featuring Lyrics more
Excellent Songs recommendation
Popular Songs
Artists
Songs