Heavy Storm [Finnish translation]
Heavy Storm [Finnish translation]
Kunpa voisin uskoa johonkin suurempaan
Kuin nämä puut, nämä tuulet, nämä valtameret
Kunpa voisin uskoa siihen mitä he kertovat minulle
Minä näin, näin, näin veljeni pakkaavan laukkunsa ja lähtevän
Jätimme jäähyväisemme ja nyt hän on asettunut kaupunkiin
Jossa hänen ei tarvitse olla oma itsensä
Hän soitti ennen epävireessä olevaa kitaraa
Laulaessaan minusta ja laulaessaan tähdistä
Minä haaveilin ennen toisesta ajasta
Ja nyt on aivan selvää että se on ainoa aika jonka toivoisin palaavan
Kunpa voisin pitää kiinni vähän kauemmin
Tyynnyttää huolestuneen vatsani ja rauhoittaa nälkäni
Kunpa voisin uskoa siihen mitä he opettivat minulle
Minä näin, näin, näin, näin vanhan valokuvan
Ja siihen ilmestynyt kuva, no, se vei minut takaisin aikaan
Jona hän oli läsnä
Hänellä oli tapana soittaa sitä vanhaa mandoliinia
Ja kuu ja meri kutsuivat hänet sisään
Kunpa olisin kertonut hänelle siihen mennessä
Mutta syvällä sisimmässään hän tiesi vain toivovansa sen ajan palaavan
Uusi päivä odottaa minua
Voisin olla tänään poissa
Uusi päivä odottaa minua
Voisimme olla täällä jäädäksemme
Meillä oli tapana odottaa rajujen myrskyjemme
Vievän meidät pois jonkin uuden muodostuessa
Kunpa olisin tiennyt siihen mennessä
Me kaikki tiedämme nyt että emme koskaan saa niitä aikoja takaisin
- Artist:First Aid Kit
- Album:The Big Black and the Blue [2010]