Hundert Leben [Finnish translation]

  2024-10-06 08:45:35

Hundert Leben [Finnish translation]

Ensimmäinen tupakansavu, jota viskihumala tiiviisti seuraa

Ja suuri rakkaus, jota ei koskaan unohda

Alussa kukaan ei halunnut pois

Mutta silloin myös me tajusimme,

Että elämä on kunnanrajakyltin takana

Opettajia aina häirittiin

Perjantaisin otettiin pohjia

Ei, silloin ei ollut yksinäisyyttä

Ei koskaan varmisteta

Päivästä toiseen nähdään sisaruksia

Jokaisen iän aika tulee

Olemme kokeneet paljon

Tarinan, joka on meidän ikuisesti

Ja olemme nähneet paljon

Niin, että sitä riittää sadan elämän edestä

Ilman eilispäiväämme en riemuitsisi huomisestakaan

Eikö se ole se, millä on merkitystä

Aika,

Jota riittää sadan elämän edestä

Jota riittää sadan elämän edestä

Vanhat katumme näyttävät siltä, että aika olisi pysähtynyt

Poikkean vielä joskus teidän kaikkien luokse

Melle on jo mennyt menojaan

Christian laittelee poikaansa nukkumaan

Ja Benillä ja minulla on oikeastaan vähän aikaa

Kurkattiin hetkeksi sisään ja naurettiin paljon

Ja eräs ystävistäni sanoo

Että näytän isältäni, mutta parran kanssa

Kaikki kuin ennenkin, kuin olisimme jälleen lapsia

Täältä lähteminen oli kyllä oikeasti vaikeaa

Olemme kokeneet paljon

Tarinan, joka on meidän ikuisesti

Ja olemme nähneet paljon

Niin, että sitä riittää sadan elämän edestä

Ilman eilispäiväämme en riemuitsisi huomisestakaan

Eikö se ole se, millä on merkitystä

Aika,

Jota riittää sadan elämän edestä

Jota riittää sadan elämän edestä

Emme tiedä, mitä tulee tapahtumaan

Tiedämme vain, mikä on meidän ikuisesti

Olemme kokeneet paljon

Tarinan, joka on meidän ikuisesti

Ja olemme nähneet paljon

Niin, että sitä riittää sadan elämän edestä

Ilman eilispäiväämme en riemuitsisi huomisestakaan

Eikö se ole se, millä on merkitystä

Aika,

Jota riittää sadan elämän edestä

Jota riittää sadan elämän edestä

Johannes Oerding more
  • country:Germany
  • Languages:German
  • Genre:Pop, Singer-songwriter
  • Official site:http://www.johannesoerding.de
  • Wiki:http://de.wikipedia.org/wiki/Johannes_Oerding
Johannes Oerding Lyrics more
Johannes Oerding Featuring Lyrics more
Johannes Oerding Also Performed Pyrics more
Excellent recommendation
Popular